Totuudenetsijä,

me etsimme yhdessä tässä yössä. Mietin pahan ongelmaa, mietin surua ja kärsimystä. Niin on minun tehtävä. Odotan aamua, odotan auringon hidasta kapuamista taivaalle. Eikö jokainen kyynel opeta meitä? Eikö jokainen raivonpurskahdus herätä vastareaktiota?  Eikö juuri se mitä annat, palaudu? Lähes jokainen hyväksyy väistämättömän syyn ja seurauksen lain, jokainen hyväksyy maailmankaikkeudelle koossapitävän lähtökohdan - oli hänen maailmankatsomuksensa millainen tahansa. Miksei luonto toteutuisi samalla tavalla - ja ihmiselämä osana luonnon kokonaisuutta?

Ei tämä ole turhaa. Kivusta on mahdollista oppia vain jos pysyy polullaan eli on valmis kohtaamaan elämän kaikkinensa. Oman kärsimyksensä ymmärtäminen on askel oikeaan suuntaan. Omasta kärsimyksestä puhuminen tuntuu hiekanjyvältä sen rinnalla kuinka näen ihmisten voivan pahoin ympärillä. En voi kuitenkaan verrata omaa kipuani kenenkään toisen järkkymiseen ja kompasteluun, sillä jokaisella on oma vuorensa valloitettavanaan. En voi opettaa sinua, mutta voin esittää kysymyksiä.

Anna surun tulla.