Tervehdys tuntematon,

toivottavasti olet voinut hyvin. Olen ollut muutaman päivän kirjoittamatta, mutta olet kyllä ollut mielessäni. Näitkö tänään jotain kaunista, vehreitä puita, lintuja, kenties järven tyynen pinnan? Mielikuva on tyynnyttävä, siihen jotenkin unohtaa itsensä ja huomaa oman pienuutensa. Luonnon keskellä on helppoa ymmärtää miten katoavaista kaikki on kun vuodenajat vaihtuvat toisiin suuren harmonian vallassa. Luonto on kaunein tauluista. Yksinäisyys ja rauhoittuminen, jopa erakoituminen voivat olla välillä se, mitä ihmiset todella tarvitsevat. Sille on aikansa ja paikkansa, mutta toisia ihmisiä ei voi sulkea elämästään pois. Heiltä voi oppia uskomattoman paljon, heidän ilostaan voi iloita. Yhdessäolo voi joskus olla hankalaa, mutta pienet hetket pitävät sisällään kauneuden:  toisinaan toisen ihmisen silmät voivat olla kauneinta mitä on, niiden pohjattomat avaruudet, tähdistöt iiriksissä, elämänilo niissä.

Luin taannoin artikkelin, jossa rakkaus- ja surutyötä verrattiin toisiinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ihastuksen iltalyhty ja seurustelun ensihuuma on jo muuntautunut arkipäiväiseen tottumukseen, hämmennys alkaa saada sijaa. Siinä vaiheessa olisi tärkeää löytää vahvuus käsitellä asioita eikä paeta. Ihmissuhteet eivät pysy kasassa ilman rehellisyyttä ja vilpittömyyttä. Kivuliaiden asioiden ja negatiivisen emotionaalisen painolastin kuljettaminen mukana on kivi sydämellä. Se vierähtää pois kun aito puhe alkaa. Monet ihmiset turhautuvat kun huomaavat, että hehkuva illuusio on särkynyt, että toisen yksinkertaiset tavat (joihin alkuun ihastui), alkavat käydä hermoille. Vaaditaan vahvaa tahtoa ja ymmärrystä selvittää asiat, mutta siihen on molempien oltava valmiita. Rakkaustyö on surutyön tavoin pitkä prosessi, mutta voi olla sen arvoinen. Toinen ihminen vierellä on helpompi jaksaa murheitaan eikä tarvitse pyöritellä jokaista asiaa oravanpyörässä päässään. Ihmisen lämpö ja olkapää auttavat kantamaan eikä kannata hätiköidä toisen luota lähtiessään. Voihan olla, ettei koskaan voi enää palata - ja niin usein vasta menettäessään toisen ymmärtää hänen merkityksensä.

Pahastutko jos liitän eilen puiston puiden katveessa kirjoittamani runonpätkän tähän? Meditoin ja tunsin suurta helpotusta puhaltaessani ilmaa syvältä keuhkoistani, sisään ja ulos, ehkä se antaisi jotain uutta ajateltavaa sinullekin. En tiedä, pidätkö siitä, mutta se on vahvasta kokemuksesta lähtöisin kirjoitettu. Harrastan runoutta, mutta tuota en ole rationaalisten kirjallisuustieteellisten kaavojen mukaan laatinut. Turhahan minun on selitellä, olisin iloinen jos ottaisit sen vastaan. Olkoon se vaikka lahja sinulle. On jännää, miten jokainen ohitsevierähtävä minuutti liittää menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden yhteen. Tärkein on kuitenkin nyt, juuri tämä hetki, juuri tämä sekunti kaikessa mitättömyydessään.

"Light has a form / in entity / where junction lies / in perfect sunshine / of the ancient Gods / whispering in the wind / blowing serenity. / All is One / and a healing breeze / moves from heart and heart / which all beat / under the space / where there is no place / or time / everything is in harmony / of the greatest grace and joy:"